Tiedonhallinnan tehokkaimmat ratkaisut

Solu Digital tarjoaa Microsoft-teknologiaan pohjautuvia ratkaisuja ja palveluita eri tarpeisiin.

Ota yhteyttä

Microsoft Teams viisi vuotta: kolme nostoa roadmapilta

20.4.2022

Microsoft Teams täytti viisi vuotta hiljattain. Monipuolinen työympäristö jatkaa laajenemista entisestään – lue kolme ominaisuutta esittelyssämme.

Viisivuotiasta tuottavuustyökalua on muistettu runsain huomionosoituksin, ja siitä on luotu katsauksia menneeseen ja erityisesti tulevaan.

Teams Connect eli organisaatiorajojen yli jaetut kanavat sekä oletettavasti kuluvan vuoden aikana julkaistava Mesh for Teams, joka tuo Metaversen eli Microsoftin lisätyn virtuaalitodellisuuden Teams-käyttäjien ulottuville lienevät kaksi eniten keskustelua herättänyttä uutta ominaisuutta.

Tässä yhteydessä esittelen kolme mielenkiintoista asiaa lähitulevaisuudesta:

  • Microsoft Mesh
  • Microsoft Whiteboard
  • Viva Insights

1. Microsoft Mesh

Mesh on metaversumi eli digitaalinen ympäristö, jossa ihmiset voivat avatariensa edustamina toimia ja tehdä samankaltaisia asioita kuin ne asiat, joita olemme tähän saakka voineet tehdä nykyisenkaltaisissa digitaalisissa ympäristöissä – ja paljon muuta.

Image: Microsoft

Metaversumi on uusi ja paranneltu kokemus internetistä ”paikkana”, jossa voimme virtuaalisesti “mennä” konserttiin tai vaikka työpaikalle yhdessä muiden kanssa ja luoda yhdessä jaettuja kokemuksia.  Se laajentaa virtuaalista todellisuuttamme lisäten siihen fyysisen todellisuuden ominaispiirteitä ja mahdollisuuksia.

Metaversumin avulla voimme tehdä asioita, jotka eivät olisi lainkaan mahdollisia perinteisessä digitaalisessa ympäristössä. Lisäksi se vahvistaa jo nykyisin mahdollisten asioiden kokemuksellista puolta tavoilla, jotka kaventavat virtuaalisen ja reaalisen maailman välistä kuilua ja luultavasti tekevät metaversumista osan tulevaisuuden digitaalista työympäristöä.

Mesh App for Hololens2 on jo kokeiltavissa ja Mesh for Teams on tulossa vuoden 2022 aikana.

Lue lisää: Microsoft Mesh (Preview) overview | Microsoft Docs

2. Microsoft Whiteboard

Whiteboard on virtuaalinen Luonnoslehtiö, jonka avulla osallistujat voivat suunnitella asioita yhdessä käyttäen tekstiä, virtuaalisia muistilappuja, kuvia ja muuta sisältöä.

Jotkut meistä ehkä ovat kokeilleet Whiteboardia, joka on ollut saatavilla Microsoftin sovelluskaupasta jo jonkin aikaa. Ja ehkä tehnyt siitä vähemmän mairittelevia huomioita. Rajallinen ja epäyhtenäinen käyttökokemus on onneksi nyt historiaa ja päivitetty Whiteboard on yhtenäinen.

Samaa Luonnoslehtiötä voi käyttää yhtä aikaa eri sovelluksilla ja laitteilla, kuten Microsoft Teams -kanavalla, Teams-kokouksessa, selaimella, mobiilisovelluksella ja työpöytäsovelluksella sekä Microsoft Surface Hubin avulla.

Lisäksi Whiteboardin kokonaan uusi käyttökokemus sisältää nyt juuri sellaisia virtuaalisen ryhmätyön ominaisuuksia, joita siltä sopiikin odottaa.

Siitä löytyy yli 40 mallipohjaa sovellettavaksi erilaisiin ryhmätyötilanteisiin. Valmiita ja käyttökelpoisia pohjia löytyy ideointiin, ongelmanratkaisuun, suunnitteluun ja tutkimukseen, strategiatyöhön, projektisuunnitteluun, retrospektiiveihin, työpajailuun ja opiskeluun. Löytyypä pakasta vielä muutama yksinkertainen pelikin, joiden avulla voi vaikka murtaa jäätä virtuaalityöpajan aluksi.

 Luonnoslehtiön käytettävyyttä on paranneltu huomattavasti. Kuvien ja grafiikan lisääminen ja käsittely on kohtuullisen helppoa ja työkalu sisältää toimintoja esimerkiksi kohteiden tasaamiseen sekä päällekkäisten kohteiden siirtelyyn etu- tai taka-alalle.

Microsoft tulee lähiaikoina päivittämään Whiteboardiin odotetun ominaisuuden, jonka avulla Whiteboardia voivat käyttää myös Teams-kokousten vieraat ja tunnistautumattomat käyttäjät. Uskallan väittää, että viimeistään tämän ominaisuuden myötä Whiteboardista tulee meille kaikille tuttu työkalu.

Lue lisää: Manage the Whiteboard in Microsoft Teams – Microsoft Teams | Microsoft Docs

3. Viva Insights

Kolmantena nostan data-analytiikkaan perustuvan, työhyvinvoinnin tukemiseen tarkoitetun palvelun Viva Insightsin, joka jatkossa sisältää MyAnalytics ja Workplace Analytics -palvelut.

Verkkolehti Fast Company nostaa Microsoftin kärkeen vuonna 2022 data-analytiikka-alan kymmenen innovatiivisimman yrityksen listalla.

Kärkisija lankesi tavasta, jolla Microsoft hyödyntää asiakaskäyttäjiensä dataa Workplace-tuotteidensa kehittämisessä. Esimerkkinä tästä, lehti mainitsee datasta muodostetun ymmärryksen pohjalta rakennetun virtuaalisen työmatkakokemuksen. Sen avulla etänä työskentelevät voivat tarkoitushakuisemmin sekä valmistautua työpäivään että palautua vapaa-aikaan työpäivän jälkeen.

Lue lisää: The 10 most innovative companies in data science for 2022 (fastcompany.com)

Viva Insightsin virtuaalinen työmatka kehitettiin tutkimuksessa, johon dataa kerättiin yli 30 000:lta Microsoft 365 ja LinkedIn -käyttäjältä 31 eri maassa.

Viva Insights sisältää muitakin kiinnostavia ja hyödyllisiä ominaisuuksia hybridityöhön, kuten keskeytyksetön työaika, säännöllinen lounastunti ja viivästetyt sähköpostiin lähetykset. Käyttäjänsä näkökulmasta Viva Insights on Teams-sovellus, Outlook-lisäosa, dashboard, päivittäiset ja viikoittaiset sähköpostiviestit sekä kontekstiin liittyvät ehdotukset Outlookissa. Se sisältää ominaisuuksia sekä jokaisen työntekijän että erityisesti esimiesten käyttöön.

Viva Insightsiin on tulossa vielä vuonna 2022 “Effective meetings” -toiminnallisuus Teams-sovellukseen, jonka avulla työyhteisön kokouskäytäntöjä on mahdollista kehittää toimivammiksi kokousmallien (Meeting plans) avulla.

Henry Scheinin
johtava konsultti

Tilaa uutiskirje

Tilaa kooste asiantuntija-artikkeleistamme suoraan sähköpostiisi.

SOLU DIGITAL ESPOO

c/o Innovation Home Finland
Tekniikantie 2
02150 Espoo

Katso kartta

SOLU DIGITAL TURKU

Yliopistonkatu 26 B
20100 Turku

Katso kartta

L&T     

Copyright © 2022 Solu Digital